perjantai 27. helmikuuta 2015

SPR PEPAVHF-pakki

Olen mukana SPR ensiapuosaston toiminnassa ja radioamatöörinä luonnollisesti radiokaluston ylläpitotehtävät ovat minun alaani. Aikaisemmin ei ensiapuosaltolla ole ollut omaa radiokalustoa. Reserviläisiltä on lainattu PMR kalustoa. Joten päätettiin hankkia omaa kalustoa. Radioiden tuli olla mahdollisimman yksinkertaia käyttää, koska käyttäjät eivät ole radiota juurikaan ennestään käyttäneet, eivätkä myöskään tarvitse mitään erityisominaisuuksia. Samalla kovin monimutkaisen näköinen ja nappuloita paljon sisältävä radio voi tuntua hankalalta käyttää vaikkakin suuri osa nappuloista voitaisiin ohjelmoida pois käytöstä tai lukituiksi. Siispä päädyttiin Vouxon KG-819 malliin, jossa on kaikki tarpeellinen.

Radioita hankittiin 3 kpl ja tilasin niiden mukana myös ohjelmointikaapelin, Radioihin ohjelmointiin PAPAVHF kanavointi eli kanavat 1-6 tulivat käyttöön ja 7-16 kanavat jäivät ilman taajuutta. Vouxon ilmaisee kanavan taajuuden puuttumisen soittamalla yhtämittaista piip ääntä jos siinä on valittuna tälläinen kanava. Radiot saatiin PEPAVHF-kanavoinnilla liitettyä myös osaksi SPR valtakunnallista VAPEPA-lupaa. Näin radioille ei jäänyt kannettavaksi vuosittaista lupamaksua ensiapuosatolle. Radiot lisätään myös ensiapuosaston VAPEPA-hälyytyskortille, jolloin ne ovat käytettävissä myös niillä keiloilla kun ensiapuosasto saa hälyytyksen.


Kulketuslaatikoksi kävin hakemassa myös pienen alumiinisalkun, jonne kaikki kolme radiota mahtuvat näppärästi kaikkine tarvikkeineen. Tein myös yksinkertaisen kaaviokuvan toimintopainikkeista, jolla radion käyttöön voi antaa pikakoutuksen. Kuvan kääntöpuolella on luettelo koko pakin sisällöstä. Sillä on siis helppo tarkistaa, että kaikki pakkiin kuuluva siellä on.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti